keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lomailua ja odottelua ja suunnitelmia :)


Nyt täällä Kuusamon kirkkailla hangilla lomaillaan, nautitaan, ladataan akkuja, ulkoillaan, levätään ja odotellaan, no sanon suoraan, myös odotellaan Pepperin juoksuja lopultakin alkavaksi :) Ja lisäksi suunnitellaan kevään ja kesän näyttelyitä ja myös luolatreenejä. 

Ja on yksi suloinen parsonpentukin jo valloittamassa minun ja yhden kaverini sydämen :) Mutta, ei ei, ei ole tuo pikkuinen urospentu muuttamassa meille. Ja hänestä lisää myöhemmin :)

Täällä kotona on ollut hieman kiihkeet tunnelmat, ainakin Rockyn ja Panzon mielestä. Nimittäin Staralla on ekat juoksut menossa. Stara itse on jotenkin niin pentu vielä, ettei itse oikein tajua noista juoksuista mitään, eikä varsinaisesti tykytä itteensä Rockylle. Mutta onneksi ollaan kohta voiton puolella noiden juoksujen suhteen.

Oulun Haukkukeitaalla kävi kasvatteja luolakoirien taipumuskoulutuksessa pari viikkoa sitten, eli siellä olivat Saga, Sulo ja Vili. Kaikilla meni treenit hyvin eli seuraavaa kertaa odotellessa. 

Samoin OSTY järjesti parsoneiden trimmauskurssin, jossa trimmauksen saloihin kävivät tutustumassa Saga, Elsa, Milo ja Sulo.

Kevään näyttelyt alkavat myös lähestyä kasvateista ainakin Sulo on menossa Vaasaan ja Pellon ryhmikseen lähtee ekaan näyttelyynsä Saga ja myös Sulo on sinne menossa. Itse menen ilmeisesti myös katsomaan Pellon kehiä ja käyn samalla kyläilemässä Torniossa.

Stara on myös tarkoitus ilmoittaa jonnekin näyttelyyn joko toukokuulle tai kesäkuulle, en ole vielä miettinyt asiaa tarkemmin :) Ja luolatreeneissä pitäisi päästä kevään mittaan Oulussa käymään.

Sitten muutama kuva :)







Minäkin joskus kuvassa :)





Roosalla vähän hassu ilme :)

Sitten pari kuvaa kasvateista.........


 Ihana kuva Ellasta (Pikkuroosan Mini Magic)
Voi tuota uskollista ja rakastavaa katsetta <3
Kuva Anne-Mari Poikela


Hugo (Pikkuroosan Mini Master) tunnelmoi takkatulen ääressä :)
Kuva: Kaija Torri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti