tiistai 28. elokuuta 2012

Roosan pennut kasvaa ja karkaa :) ja uusia videoita


Roosan pennut ovat vajaan kolmen viikon ikäisiä ja kasvavat kovaa vauhtia. Midsummer Rose eli maskityttö ja kutsumanimeltään "Rose" painaa melkein grammalleen 1 kg eli tuhti on :) Toisten painot nousee siellä perässä omaa tahtiaan. Silmät ovat auenneet ja taitaa porukka jo kuullakin jotakin pikkukorvillaan. Kävely on kömpelöä ja hellyttävän horjuvaa. Luonteista en sano vielä sen kummempaa, mitä nyt Rose ja uros eli "Pikku-Äijä" ovat ne ensimmäisinä karkailijat tuolta pentulaatikosta ja Rose melkeinpä ryntää vastaan, kun menen pentuhuoneeseen ja alan jututtamaan pentuja. Karvanlaaduista sen verran, että Rose, Pikku-Äijä ja Pörrö (PR Sweetheart) näyttävät karvaisemmilta eli heistä ei ainakaan sileäkarvaisia tule. Kaikkein silein karvanlaadultaan näyttää olevan Nuppu (PR Rose Blush), mutta sepä selviää myöhemmin, mikä karvanlaatu on, sileä vai broken :)

Pennuista saa mukavan kaverin moneen harrastukseen ja kotiin rakkaaksi perheenjäseneksi.

Sitten kuvia näistä pienistä sydämenvaltaajista <3 

Ja ensiksi kuvat Pikku-Äijästä (Pikkuroosan Simply Marvelous)

 Odottamassa minua eilen töistä tullessani :)

Sitten pari kuvaa Rosesta (Pikkuroosan Midsummer Rose)



Sitten Pörrö (Pikkuroosan Sweetheart Rose)


Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä Nuppu (Pikkuroosan Rose Blush)



Sitten kaksi videota taas Lappeenrannasta, Jaana Lappalaisen videoimia :)


Mini-emo ja Pikkuroosan Mini Matic :) Emo kouluttaa tyttöä, tällä tytöllä on sinnikko luonne :)





Hugo syö luuta ja Pikkuroosan Mini Eden Rose siinä "härnää" Hugoa :)

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Minin pentujen 4-viikkoisposeeraukset :)

Alla hienot kuvat Minin pennuista, pennut nyt reilun 4 viikon ikäisiä. Pennut olivat jälleen ulkoilemassa Lappeenrannassa lämpimänä loppukesän päivänä.

Kuvat Heli Korpinen eli kiitos sinulle näistä kuvista :)



1. uros Pikkuroosan Mini Max


2. uros Pikkuroosan Mini Master



3. uros Pikkuroosan Just So Mini



1. narttu Pikkuroosan Mini's Summer Dream



2. narttu Pikkuroosan Mini Eden Rose



3. narttu Pikkuroosan Mini Magic

perjantai 24. elokuuta 2012

Roosan pentujen 2-viikkoiskuvia :)


Täällä Kuusamossa Roosan pennut ovat 2 viikon ikäisiä. Kasvavat kovaa kyytiä, painot nousevat tosi hyvin, silmät ovat melkosittain auenneet ja kävelyä harjoitellaan horjuvin askelin. 








 






Yleisön pyynnöstä........pentuvideo :)


Moni on minultä kysellyt lisää pentuvideoita ja tässä yksi video Minin pentujen leikeistä :) Video kuvattu, noin viikko sitten, jolloin pennut olivat 3 viikon ikäisiä :)
Video: Jaana Lappalainen

Lisää kuvia ja ehkä pari videotakin tulossa muutaman päivän sisällä :)



keskiviikko 22. elokuuta 2012

Minin narttupennun Mini Magicin ja Hugon video....ja Roosan pentujen silmät aukeaa :)

Miten voi pikkuinen parsontyttö olla jo niin topakka ja suloinen 3 viikon ikäisenä :) Videolla siis Minin ja Justuksen narttupentu Pikkuroosan Mini Magic
.......ja miten mukava ja rauhallinen leikkikaveri on Minin perheen parson Hugo pikkuista kohtaan :)
Hugolla on ikää n. 6 kuukautta :)

Kysyn lähipäivinä, josko koko porukasta saisi uutta videota esille tänne blogiin :)

Pentukyselyihin vastaan mielelläni puhelimitse, puhelut mielellään klo 17 jälkeen, koska olen nyt kesälomat vietettyäni palannut töihin :)

 Pikkuroosan Rose Blush <3 - tällä pikkulikalla on silmät kokonaan auki ja sisaruksilla aukeamassa, varmaan huomenna muidenkin silmät ovat kokonaan auki :)




lauantai 18. elokuuta 2012

Pennuilla on nimet :)

Saanko esitellä - May I introduce!
 Minin pentujen nimiteema on Mini emän kutsumanimen mukaan, lisäksi narttupentujen nimet ovat ruusujen virallisia nimiä. Urospennuista 3. pojalla on isänsä nimestä Just osana nimeä :)

Roosan pentujen nimiteema on Rose eli ruusut ja nimet ovat ruusujen virallisia nimiä.

Ensiksi Minin ja Justuksen pennut, ikää nyt 3 viikkoa :)

1. uros - male 1
Pikkuroosan Mini Max


 2. uros - male 2
Pikkuroosan Mini Master


3. uros - male 3
Pikkuroosan Just So Mini

1. tyttö - female 1
Pikkuroosan Mini's Summer Dream

2. tyttö - female 2
Pikkuroosan Mini Magic


3. tyttö - female 3
Pikkuroosan Mini Eden Rose

Photos: Jaana Lappalainen


Sitten Roosan ja Cassun pennut, ikää pennuilla 1 viikko :)

1. poika - male 1
Pikkuroosan Simply Marvelous

1. tyttö - female 1
Pikkuroosan Rose Blush


2. tyttö - female 2
Pikkuroosan Midsummer Rose


3. tyttö - female 3
Pikkuroosan Sweetheart Rose


keskiviikko 15. elokuuta 2012

MININ PENNUT kohta 3 viikkoa ja ROOSAN PENNUT kohta 1 viikon ikäisiä :)


Kuvien muodossa päivitystä. 
Kaikki pennut kasvaa ja kehittyy. Minin pennut siis huomenna 3 viikon ikäisiä ja Roosan pennut puolestaan huomenna 1 viikon ikäisiä :)
Jos olet kiinnostunut pennuistani, niin soita minulle ja jutellaan lisää :)







Yllä kuvat Minin urospennuista. Pentujen kuvagalleriassa lisää kuvia ja varmaan uusia 3-viikkoiskuvia on Minin emännän, Jaana Lappalaisen kuvaamana tulossa :)
Alla muutama tänään otettu kuva Roosan pennuista :)


Roosan urospentu

 1. narttu

 2. narttu

3. narttu

Koko sakki <3